Vuonna 1876 perustettu Nurmeksen Kauppala on säilyttänyt omaleimaisuutensa nykypäivään. Historiallisesti arvokas puutalokokonaisuus levittäytyy kauniille harjulle Pielisen ja Nurmesjärven väliin. Aikanaan asukkaat olivat kauppiaita, virkamiehiä ja käsityöläisiä.
Sekä miljööstä että Kauppalan asukkaista on säilynyt tarinoita, jotka kertovat menneiden vuosien erilaisesta elämästä.
Kun Nurmeksen asujaimisto uuteen kauppalaan vähitellen asettui, se muodostui pääasiassa käsityöläisten, kauppiaiden ja virkamiesten perheistä. Vuonna 1904 veronmaksajista 19 oli itsenäisiä käsityöläisiä, joilla oli verstaansa kotitalojen yhteydessä. Kauppiaita oli 16, mutta vuonna 1910 heitä oli jo 20. Suurimman joukon, 26, veroluettelossa muodostivat virkamiehet tai heihin rinnastettavissa olevat henkilöt.
Keskinäinen seurustelu kävi välillä ruotsin kielellä siinä määrin äänekkäästi, että sanomalehti Karjalattaressa joku täkäläinen valitti ruotsinkielisten seurueiden häiritsevän rauhallisten asukkaiden yöunta! Tämä yhteisörakenne lienee osaltaan vaikuttanut siihen että Nurmes sai lisänimen "Herrain kauppala".
Muurari Daavid Kärki tuli vuonna 1904 Työväenkatu 2:ssa sijainneen puutalon omistajaksi. Nurmeksen viidennen kirkon rakennustoimikuntaan muuraustöitä johtanut Kärki toimi myös kirkon kellonsoittajana, kirkon lämmittäjänä, sekä urkujenpolkijana, joka toimi myös apuna järjestyksen pidossa kirkonmenojen aikaan.
Tämän monitoimisen miehen mukaan alettiin harjun Pieliseen suuntautuvia kortteleita nimittää Daavidin kaupungiksi. Myös jotkin taloista saivat raamatullisia nimiä. Itsensä Kären taloa nimitettiin Getsemaneksi. Työväenkatu neljä oli Beetlehem, kolmonen Jerusalem ja viitonen Jeriko. Raatihuoneenkatu seitsemästä löytyi Öljymäki ja kahdeksikosta Paratiisi. Daavidin kaupungista tai Kären kauppalasta puhuttiin vielä 1940-luvulla.
Nurmeksen "Kämppi" sijaitsee, niinkuin kaikki tiedämme, Tulliportin vieressä olevassa metsässä. Huhutaan, ja tottapa se lieneekin, että elämä täällä on aivan pahinta kapakkaelämää ja huhutaan, että se on mitä hävyttömin irstauden pesä. Meillä on kruununvouti nimismies, jopa kaksikin ja poliisi. Näille on asia tiedossa, mutta mitä he ovat tehneet sen hävittämiseksi? Ei mitään... Mitä ja ketä järjestyksenvalvojamme odottavat? Vedotaan järjestysmiehiin, vedotaan lakiin, mutta eikö kauppalan ja sen lähiseudun asukkaiden siveellinen velvollisuudentunne pakota heitä laatimaan vakavan sanansa "Kämpistä". Kansalaiset! Kokoontukaa, tehkää mitä tehtävä on!
Kirkkokadun ja Karjalankadun kulmassa oli ennen sotia suuri ja kaunis vaikuttava liiketalo, Linnoilan talo. Aikalaiset varmasti muistavat talon, joka hallitsee näkymää talvisotaa edeltävissä kauppalan katuvalokuvissa. Talo muodostui oikeastaan kahdesta yhteenliitetystä puutalosta, joiden liitoskohdassa oli kaunis torni. Talossa oli useita liikkeitä ja kahviloita.
Talon omisti vuosisadan alussa Haapapuron isäntä ja maanviljelyskoulun johtaja Olli Heikura. Sittemmin hän myi talonsa tytärpuolensa miehelle, metsänhoitaja Bror Veikko Linnoilalle, jonka nimen mukaan talo muistetaan.
Linnoilan perheen kotina oli heidän omistamansa talo Kaarlonkatu 10:ssä, missä aiemmin toimi rouva Theresia Liljendahlin ravintola Seurahuone.
