Talot on esitelty vanhimmasta uusimpaan. Lähteinä on käytetty muun muassa Nurmeksen museolta saatuja tietoja sekä Wilma Klippelin teosta Nurmeksen kauppala – ensimmäiset vuosikymmenet ja Samu Aarnion kirjaa Funkis Karjalassa.
Kelloseppä Kustaa Virtanen osti tontin ja rakensi siihen perheelleen talon vuonna 1891. Vienankarjalainen kauppias Grigorieff osti kiinteistön vuonna 1906 ja suurensi rakennusta, minkä jälkeen se toimi vuokratalona neljälle ruokakunnalle. Sittemmin talossa on ehtinyt toimia kampaamo, polkupyörä- ja kodinkoneliike, kotiteollisuusneuvonta-asema, bingohalli sekä Oluttupa Obotta, joka toimii rakennuksessa edelleen nimellä Yökerho Obotta.
Ennen rautatien valmistumista vuonna 1911 oli vesitie tärkein kesäinen liikenneyhteys Nurmeksesta etelään. Pielisjoki kanavoitiin 1870-luvulla, ja se mahdollisti isojen höyrylaivojen liikennöinnin. Satama on rakennettu 1880-luvulla nykyiselle paikalleen ja pakkahuone 1800-luvun lopulla sataman valmistumisen jälkeen. Laivoja käytettiin henkilöliikenteeseen, mutta myös rahtitavaraa kuljetettiin.
Senaatin siviilitoimituskunta vahvisti Kauppalan satamasäännön vuonna 1890. Maksuista vapautettiin kruunun alukset, näyttelytavarat ja paikkakuntalaisten maanviljelystuotteet. Muutamaa vuotta myöhemmin satamasääntöä tiukennettiin. Höyrylaivoilta perittiin 50 penniä hevosvoimalta, muut laivat luokiteltiin uppoumansa mukaan. Perustettiin myös satamamestarin virka. Satamamaksut muodostivat 40 prosenttia kaikista Kauppalan tuloista.
Satamasta rahtia kuljetettiin Sotkamoon ja Kuhmoon hevosten vetämänä. Satamassa vierailivat höyrylaivat Pielinen, Valio, Seura, Ilmari, Salmi, Nurmes, Lieksa, Tapio, Koli Telkkä ja Rannikko. Useimmat laivat lähtivät kahdesti viikossa ja poikkesivat Joensuusta Nurmekseen kulkevan vesireitin varrella useissa satamissa ja laitureissa. Laivan saapuminen satamaan oli suuri tapahtuma, ja kauppalan pojat juoksivat satamaan laivaa vastaanottamaan.
Rautatieliikenteen tulo Nurmekseen vuonna 1911 hiljensi sataman vuosikymmeniksi alkaakseen taas uuden kukoistuskauden 1970-luvulla Nurmes-Marinan laivaliikenteen alettua.
Nykyisin pakkahuoneen tiloissa toimii kesäisin Kyläbaari.
Talon rakennutti Kopraksen isäntä Karl Hjalmar Aatamila poikiensa koulukortteeriksi ja vuokrataloksi vuosien 1909–1910 tienoilla. Hirret tuotiin vettä pitkin talotyömaalle sen jälkeen, kun kivijalka oli tehty. Erityisenä hienoutena talossa oli katolla oleva tähtienkatselutorni. Talon alkuperäinen väritys on ollut vihreä. Aatamilan pojista Kaarlo, Leo, Erkki ja Lasse kävivät koulunsa talosta käsin. Kotoa oli lehmä poikien maitoa varten ja lehmällä hoitaja.
Ensimmäisenä vuokralaisena oli Nurmeksen yhteiskoulun rehtori Juho Lähteenmäki ja hänen jälkeensä asukkaisiin lukeutuivat muun muassa lehtori Olli Koistinen ja tuomarin kirjuri neiti Argillander. Talo on toiminut myös kunnanlääkärin virkatalona, myöhemmin tuomiokunnan kansliana sekä ammattikoulun tilana.
Sodan aikana talon tuhoutuminen oli lähellä. Lääkäri Laitisen poika oli vintillä käydessään ihmetellyt katossa olevaa reikää, jonka alapuolella hirressä tökötti suutariksi jäänyt palopommi. Pommin irrottivat sotapoliisit.
Nykyisin talo on yksityisomistuksessa.
Alueen historia ulottuu 1900-luvun alkuun, kun veturitallin matalampi osa vesitorneineen rakennettiin vuonna 1910. Samana vuonna pidettiin "Riemujuhla", koska veturitalli oli kirkon ohella ainut suuri tiilirakennus Nurmeksessa. Laajennusosa tehtiin vuonna 1928 liikenteen kasvaessa, kun rataa jatkettiin Nurmeksesta pohjoiseen päin. Kahteen korkeaan pilttuuseen sopivat uudet, entistä suuremmat veturit. Pieni puinen apurakennus valmistui vuonna 1946.
Talli oli Joensuun ja Lieksan ohella Sortavalan päävarikon alaisuudessa, osana Karjalan rataa Viipurista Sortavalan, Joensuun, Nurmeksen ja Kontiomäen kautta Ouluun.
Vuonna 2009 Nurmeksen kaupunki osti rautatiealueen rakennukset. Veturitalli myytiin vuonna 2013 Höyryraide Oy:lle, joka säilyttää, korjaa ja esittelee alueella vanhoja höyry- ja dieselvetureita. Höyryraide harjoittaa museoliikennettä koko valtion rataverkolla. Liikennöinnillä rahoitetaan museokaluston säilyttämistä, korjaamista ja ylläpitoa. Toiminta perustuu rautatiekulttuuriperinteen säilyttämiseen ja vaalimiseen sekä vapaaehtoiseen talkootyöhön, sillä Höyryraide on yksityinen ja yleishyödyllinen yritys, joka ei saa rahallista tukea tai verohelpotuksia.
Yksi tallin vetureista on nykyään ainut alkuperäinen Karjalan radan kulkija, Hv3 995 eli Heikki, joka oli Sortavalan varikon veturi.
Pielisenkadun Myllypihan reunalla oleva tavarasuoja on rakennettu rautatien valmistuessa vuonna 1910. Rautatien järven puoleisella töyräällä sijaitsi niin ikään kaksi tavarasuojaa, jotka on sittemmin purettu. Täältä lastattiin junan kyytiin suuret rahtitavarat sekä karja.
Nurmeksen rautatieasema avattiin vuonna 1911, ja Thure Hellströmin suunnittelema, jugend-tyylinen asemarakennus valmistui samana vuonna. Liikenne asemalle alkoi 16. lokakuuta 1911. Hellström pyrki välttämään suunnittelussa tarpeetonta koristelua ja kiinnitti sen sijaan huomiota mittasuhteiden levollisuuteen ja väritykseen. Rakennuksen perustukset tehtiin junaliikenteen tärinästä johtuen erityistä tarkkuutta noudattaen ja käyttäen perustuksina suuria luonnonkiviä ja seinärakenteina joustavia hirsiä.
Rataosuuden kauko-ohjauksen valmistuttua Nurmeksen asema muutettiin miehittämättömäksi ja lipunmyynti lopetettiin kesäkuussa 2005. Nykyisin aseman tiloissa toimii lounasravintola Kaneli.
Ensimmäiset kaupat tontista tehtiin vuonna 1898, kun varatuomari Oskar Lang osti tontin kauppalalta 102 markalla. Seuraavaksi vuonna 1914 tontin osti opettaja Söderström, joka teetti rakennuspiirustukset, joita ei kuitenkaan toteutettu. Vuonna 1926 tontti siirtyi kamreeri Gustaf Wilhelm Nyqvistin omistukseen 10 001 markalla. Nyqvist rakennutti vuonna 1927 tontille J. Toikkasen suunnitteleman talon, jossa Nyqvist asui perheineen, vaimonsa Ainon (o.s. Bergqvist) ja viiden lapsensa, Erkin, Einon, Unton, Alpon ja Esterin, kanssa. Asukkaina mainitaan vuonna 1929 myös Elina Haapalainen ja palvelija Saima Haapalainen.
Nyqvist toimi kauppalan elintarviketoimiston johtajana ja Säästöpankin kamreerina ja vuodesta 1928 lähtien Säästöpankin johtajana. Lisäksi hänellä oli lukuisia kunnallisia luottamustoimia. Kun Nyqvist suomensi nimensä Närekorveksi vuonna 1938, sai talo nykyäänkin tunnetun nimensä, Närekartanon. Närekorpi kuoli samana vuonna sydäntautiin 68-vuotiaana.
Seuraavaksi talossa asui Unto Närekorpi vaimonsa Ailin ja poikansa Juhan kanssa. Unto Närekorpi oli Nurmeksen sairaalan taloudenhoitaja sekä toimi pitkään kauppalan sosiaalilautakunnan puheenjohtajana. Talon yläkerrassa asui 1940-luvulla vuokralaisia, enimmäkseen opettajattaria ja virkanaisia. Vielä 1970-luvullakin yläkerta oli vuokralaisten hallussa ja alakerrassa asui Aili Närekorpi.
Närekorvet möivät talon Nurmeksen kaupungille vuonna 1979. Kaupunki teetti taloon pintaremontin. 1980-luvun alkupuoliskolla yläkerrassa sijaitsi vapaa-aikatoimisto ja alakerrassa kaupungin työllisyystoimisto sekä invalidien veljesliiton paikallistoimisto. Sen jälkeen Närekartano on ollut muun muassa bändien harjoittelukämppänä. AA-kerho kokoontui yläkerrassa ja lasten ja nuorten kuvataidekerhot alakerrassa. Tontille kaavailtiin 1980-luvulla muun muassa uimahallia, monitoimitaloa ja museo-kirjastotaloa.
Nurmeksen seudun työttömät ry aloitti tiloissa toimintansa elokuussa 1993. Sen jälkeen talo kunnostettiin talkoovoimin nykyiseen asuunsa säilyttäen talon ulkoasu ja -väri.
Vuonna 1930 huoltoasemaksi rakennettu funkis-tyylinen talo on yksi Suomen vanhimmista huoltoasemarakennuksista, ja se on nykyisin suojelukohde. Rakennus on alun perin rakennettu 1920-luvun lopun klassistista huoltoasematyyppiä mukaillen. Nykyisen funktionalistisen ilmeensä pyöristettyinen kulmineen se sai 1950-luvulla tehdyn laajennuksen yhteydessä.
Huoltoasematoiminta rakennuksessa loppui 1990-luvun loppupuolella, ja sen jälkeen rakennus remontoitiin toimistokäyttöön, mutta sittemmin rakennus on ollut pitkään tyhjillään.
Talo rakennettiin Jukolan Osuuskaupan myymäläksi vuonna 1934. Suunnittelija oli Erkki Huttunen, joka piirsi myös Jukolan Osuuskaupan pääliikkeen Porokylään. Kauppalan liikerakennuksessa oli sekatavara-, maito- ja ruokatavaramyymälät ja niille kaikille tuli omat sisäänkäyntinsä. Toinen kerros jäi ikkunattomaksi varastotilaksi, joka korosti rakennuksen paljaan funktionalistista ilmettä.
Rakennus on todennäköisesti Pohjois-Karjalan varhaisimpia funktionalistisia myymälärakennuksia, ja sitä kritisoitiinkin valmistumisen jälkeen kauppalan idyllin rikkomisesta. Rakennusta laajennettiin vuonna 1951, jolloin se muuttui ulkoasultaan täysin erilaiseksi.
Nurmeksen Kauppa Oy:n vuonna 1939 valmistuttaman hotellirakennuksen on suunnitellut Eino Pitkänen. Rakennus edustaa 1930-luvun funktionalistista tyyliä, vaikka rakennukseen on myöhemmin lisätty pystypanelointi ulkonevien ikkunarivistöjen ylä- ja alapuolelle.
Hotelli Nurmeksen alakerrassa sijaitsi alun perin Nurmeksen Kauppa Oy:n myymälä ja hotellin vastaanotto, toinen kerros oli varattu hotellin ravintolan toimintaan, ja kolmannessa kerroksessa sijaitsivat majoitustilat.
Hotellitoiminta rakennuksessa loppui vuonna 2019.
Talolle saatiin rakennuslupa vuonna 1950, ja se valmistui vuonna 1953. Ensimmäinen omistaja oli metsänhoitaja Toivola. Toivola piti rakennuksessa muun muassa elokuvateatteria ja ruokalaa. Hänen jälkeensä talon omisti Kansallisosakepankki, jolta sen ostivat Paavo Sorjonen ja Tanskasen pariskunta vuonna 1968.
Rakennuksessa on vuosien mittaan toiminut monia liikkeitä ja yrityksiä, näistä tunnetuimpia olivat RTV-huolto, Kone-Korhonen, elokuvateatteri sekä ravintola Bio-Burger. Anja Tanskanen piti talossa pitkään kangaskauppaa, joka lopetti toimintansa vuonna 1995.
Nykyisin talossa toimii Nurmeksen helluntaiseurakunnan Katutemppeli sekä Ibo Kebab & Pizza -ravintola.
Nykyinen talo on uustuotantoa. Paikalla aiemmin sijainnut rakennus oli rakennettu 1800-luvun loppupuolella Rautavaaralta puretun Luostanlinnan hirsistä. Rakennuksessa toimi 1900-luvun alkupuolella Herra Hotelli -niminen matkustajakoti. Kansanomainen nimitys tuli siitä, kun matkustajakodissa majoittui erityisesti syrjäkyliltä Kauppalaan yhteisiä asioita edistämään saapuneita vaikuttajia, sen ajan kunnallispoliitikkoja. Rakennuksessa on toiminut myös ainakin kello- ja hattuliike, ja viimeisimpänä siellä on ollut helluntaiseurakunnan kokoontumistila.
Kiinteistön osti laivuri Jouko Kärkkäinen vuonna 1999. Kärkkäisen alkuperäisenä tarkoituksena oli kunnostaa talo entiseen loistonsa, mutta päärakennus osoittautui korjauskelvottomaksi. Vanha rakennus purettiin vuosina 1999–2000, ja uusi valmistui vuonna 2001. Taloa laajennettiin Porokylään päin vuonna 2007. Vanhasta rakennuksesta on muistona autotallin alla oleva perunakellari.
Uuden rakennuksen on suunnitellut paikallinen arkkitehti Seija Tuhkanen. Se on rakennettu Samitalon valmistamista elementeistä paikallisena työnä. Erikoisuutena rakennuksessa ovat sen puurakenteisuus ja Pieliselle avautuva esteetön maisema, joka on otettu huomioon suunnittelussa ja rakentamisessa. Jalkakäytävän ja rakennuksen väliset kivipaadet ovat alun perin olleet Höljäkän rautatieaseman asemalaiturin reunakiviä.
Nimen Ruorikulma talo on saanut rakennuttajastaan Kärkkäisestä. Nimestä muistuttavat myös Raatihuoneenkadulle näkyvä ruorin muotoinen ikkuna sekä laivan komentosiltaa imitoiva talon muoto ja ikkunat kohti Pielistä.
Joonas Pelon omistukseen kiinteistö siirtyi alkuvuonna 2020. Talo on maalattu alkuperäistä värityssuunnitelmaa kunnioittaen kesällä 2021. Talossa toimii nykyisin Pihlajalinnan lääkärikeskus, Pielisen Fysikaalisen Hoitolan fysioterapia sekä jalkahoitaja Kaija Länsimäen vastaanotto. Yläkerrassa sijaitseva maisema-asunto on vuokrakäytössä.
