Suomi English


Kuva: Yksityinen arkisto


Muurari Daavid Kärki tuli vuonna 1904 Työväenkatu 2:ssa sijainneen puutalon omistajaksi. Nurmeksen viidennen kirkon rakennustoimikuntaan muuraustöitä johtanut Kärki toimi myös kirkon kellonsoittajana, kirkon lämmittäjänä, sekä urkujenpolkijana, joka toimi myös apuna järjestyksen pidossa kirkonmenojen aikaan.

Tämän monitoimisen miehen mukaan alettiin harjun Pieliseen suuntautuvia kortteleita nimittää Daavidin kaupungiksi. Myös jotkin taloista saivat raamatullisia nimiä. Itsensä Kären taloa nimitettiin Getsemaneksi. Työväenkatu neljä oli Beetlehem, kolmonen Jerusalem ja viitonen Jeriko. Raatihuoneenkatu seitsemästä löytyi Öljymäki ja kahdeksikosta Paratiisi. Daavidin kaupungista tai Kären kauppalasta puhuttiin vielä 1940-luvulla.

Tulosta